Vuoden 2026 viimeisille kuukausille omaan kalenteriini osuu useampi tapahtuma, jossa ei tulla näkemään vain sivistyneesti tahroja paperilla, vaan valutetaan litroittain suolaista sadetta itkuämpäriin.
Tulevana viikonloppuna, lauantaina 8.8.2026, on näistä tapahtumista ensimmäinen: Eppu Normaalin jäähyväiskeikka, Kaikki häipyy, on vain nyt.
Rupiset riimit veivät mennessään
Must ei todellakaan tullu urheiluhullua, mutta Eppuja sen sijaan fanitin lapsesta saakka. Oisko ollu vuonna ’85 (kauan on aikaa siis) tai jotain, kun kuulin kuvaputkitelkkarista Rupisia riimejä, karmeita tarinoita -albumin mainoksen. Siitä se lähti.
Hittimittarissa soi Pimeyden tango. Ai että! Vaikken elämästä (onneksi) silloin vielä juuri mitään ymmärtänyt, niin biisi ja sen melankolia löysivät minusta faninsa.
Kun omasta elämästäkin sitten tuli murheellisten laulujen maa ja elämän valttikorteista jäi käteen vain mustapekka, niin eipä ihme, että Eppujen biisit on osuneet, uponneet ja kulkeneet aina mukana. Poikkeuksena oli baarikärpäsen puremasta alle parikymppisenä alkanut lyhyt ajanjakso, jolloin mankassa soivat eppuja enemmän ysärihitit. Nykyään molemmat soivat edelleen sulassa sovussa.
Vuosikymmenien soundtrack
Eppu-keikkojen yleisössä on tullut oltua aika monta kertaa, Ratinassa viimeksi päivälleen 10 vuotta sitten. Silloin Eput konsertoi Tampere Filharmonian kanssa ja biisit oli sovitettu uudelleen sinfoniaorkesterille sopiviksi.
Eput ja Tampere Filharmonia tuntui ensin turhalta hienostelulta, mutta yhdistelmä toimi niin hyvin, että sama konsertti piti käydä kuuntelemassa vielä toistamiseen Espoon Metro Areenalla.
Kun musiikki ei ole kertakäyttöistä vaan kantaa läpi vuosikymmenien, myös virttyneillä t-paidoilla ja sojottavilla hikisillä hiuspehkoilla saadaan kaikki keikat myytyä loppuun.
Ihailen Eppu Normaalia suuresti nerokkaiden sanoitusten ja sävellysten takia, mutta myös siksi, että tässä usein niin muovisessa feikkimaailmassa bändin jäsenet eivät ole koskaan kokeneet tarvetta muuttua tai mukautua.
Kun musiikki ei ole kertakäyttöistä vaan kantaa läpi vuosikymmenien, virttyneillä t-paidoilla ja sojottavilla hikisillä hiuspehkoillakin saadaan kaikki keikat myytyä loppuun.
Toki noiden hiuspehkojen alla on rakennettu brändiä ja bisnestä, mutta meininki on kuitenkin aina ollut aitoa ja koreilematonta. Ei ole tarvinnut näytellä voitonmerkkiä punaisella matolla tekohymyn kera eikä elää tolloillen juorulehtien sivuilla.
Kitara, taivas ja tähdet Ratinan illassa
Lauantaina Ratinan illassa soi vielä kerran Kitara, taivas ja tähdet. Eppujen Kun kitara soi, ei itkeä saa -ohje jää itseltäni ja varmaan monelta muultakin silloin noudattamatta.
Eppu Normaalin viimeisellä keikalla(kin) lavalla on paljon enemmän kuin yksi yhtye. Siellä on vuosikymmenien ajalta suomalaisia muistoja. Ensirakkauksia. Automatkoja. Kesäöitä. Sydänsuruja. Festareita. Kasettinauhoja, CD-levyjä, Spotify-soittolistoja. Kokonaisia elämiä.
Keikkailu päättyy, mutta biisit eivät. Ne jäävät soimaan sinne, minne parhaat biisit aina jäävät – ihmisten yhteisiin muistoihin.
Kiitos, Eppu Normaali. Harva bändi on onnistunut sanoittamaan suomalaista elämää ja mielenmaisemaa yhtä lämpimästi, rehellisesti, itseironisesti ja koskettavasti kuin te.
Kun olet poissa, voi kuinka me sinua kaivataan 🎵❤️
Artikkelin pääkuva Porin Aito Iskelmä -festareilta kesäkuussa 2025.