Kirjoitan, koska se on minulle luontaisin tapa kaikkeen itseilmaisuun. Jotkut piirtävät, toiset laulavat, minä kirjoitan. Kirjoittaminen vie mukanaan: kun on hyvä flow ja draivi päällä, kynä (tai nykyään hiiri ja näppis) suorastaan lentävät ja luovat mustaa valkoiselle. Sanat, kieli- ja mielikuvat ryöpsähtelevät ja ne on kirjoitettava nopeasti muistiin. Kännykkäni muistilappusovellus pursuaa satoja muistilappuja täynnä lauseita, kappaleita tai kokonaisia tekstejä. Ja ei, aina se ei tokikaan ole näin helppoa. Tyhjän paperin syndrooma on myös tuttu juttu. Silloin yleensä kannattaa nukkua yön yli ja antaa tekstin kypsyä, jos aikaa on.
Sanat, kieli- ja mielikuvat ryöpsähtelevät ja ne on kirjoitettava nopeasti muistiin. Kännykkäni muistilappusovellus pursuaa satoja muistilappuja täynnä lauseita, kappaleita ja kokonaisia tekstejä.
Kun olin lapsi, sähköisiä kanavia sisällöntuotantoon ja omien ajatusten purkamiseen ei ollut. Ei ollut nettiä, sähköpostia, instaa eikä meseä, jonne olisi voinut tuntojaan purkaa. Omia väyliäni kirjoittaa olivat silloin kirjeenvaihtokaverit, kirjevihko bestiksen kanssa sekä päiväkirja. Joskus kirjoitin fiktiivisiä tarinoita myös paikallislehden yleisönosastolle.
Aineksia mielikuvituksellisiin tarinoihin sain kirjoista. Lapsena luin suorastaan hullun lailla. Yövalo huoneessani saattoi palaa arkisinkin vielä aamuyön tunteina, kun jännitin mukana Viisikon tai Neiti Etsivän seikkailuissa, enkä malttanut lopettaa.
Ainekirjoituksen ja pilkunviilauksen tunnit koulussa aiheuttivat minussa samanlaisen tunteen kuin karkkikauppaan astuminen. Innosta puhkuen tartuin lyijykynään kuin karkkikauhaan.
Ainekirjoituksen ja pilkunviilauksen tunnit koulussa aiheuttivat minussa samanlaisen tunteen kuin karkkikauppaan astuminen. Innosta puhkuen tartuin lyijykynään kuin karkkikauhaan.
Elämäni varrella olen aloittanut useita eri harrastuksia. Kaikki ne ovat jossain vaiheessa jääneet. Kirjoittaminen on pysynyt.
Kaikesta tästä huolimatta, olin jo melko vanha ennen kuin tiedostin, että kirjoittaminen on se mun juttu. Pikkuhiljaa asia kirkastui mielessäni ja siinä vaiheessa kirjoittaminen oli ollut iso osa työtäni jo vuosia. Heureka-elämykseni jälkeen hain myös opiskelemaan viestijän tutkintoa ja suoritin sen loppuun. Tämä opiskeluvuosi vahvisti entisestään sitä tunnetta, että kirjoittaminen on oma lajini.
Tässä blogissa aion kirjoittaa asioista, joista aidosti tykkään: kirjoittamisesta, hyvästä kahvista, luonnosta, tukiperhevanhemmuudesta, matkailusta. Koska teen töitä monipuolisesti viestinnän ja markkinoinnin parissa, saattaapa mukaan lipsahtaa joitakin vinkkejä myös niitä sivuten. Hienointa on, jos sinä lukija löydät näiltä kirjoittamiltani riveiltä vastauksia tai vinkkejä.
Tervetuloa lukemaan blogiani.