Instagram-vinkit vuodelle 2022

5 x Instagram-vinkki: Tuunaa ja tehosta

Käytän aktiivisesti Instagramia etenkin työn puolesta. Siksi ajattelin jakaa muutaman vinkin, jotka ovat helpottaneet ja tehostaneet omaa instailuani.

On syytä muistaa, että somevinkit eivät kestä aikaa. Tätä kirjoittaessa, joulukuussa 2021, osa alla mainitsemistani Instagramin ominaisuuksista ei ole ollut käytössä kovinkaan pitkää aikaa, mutta jo puolen vuoden päästä nämä asiat ovat jo yleisesti tiedossa ja so last season.

Instagram-logot

1. Linkkitarra

Linkkitarra on listallani ensimmäisenä syystä. Mikä helpotus, kun instastoreihin saa nyt laittaa suoran klikattavan linkin kohdesivulle, eikä tarinoissa välttämättä enää entiseen tapaan tarvita “Linkki biossa” -tarroja.

Instabion linkkiä tai linkkipuuta tarvitaan kuitenkin vielä Instafeedin postauksia varten, sillä niissä linkit ovat edelleen staattista tekstiä, eivätkä klikattavia linkkejä.

Linkkitarra on joka tapauksessa hyvä parannus aiempaan!

Lisää linkki Instagram-tarinaasi näin:

  1. Aloita tarinan luominen lisäämällä sen pohjaksi kuva tai video. Linkkitarra löytyy Instagramin muiden tarrojen joukosta.
Linkkitarra Instagramissa

2. Valitse tarrojen joukosta “linkki”. Kuvassa ympyröity valkoisella.

Löydä linkkitarra

3. Kun valitset linkkitarran, sinulle aukeaa alla oleva näkymä. Kirjoita tai kopioi kohtaan URL-osoite sen sivun linkki, jonne haluat kävijän storystasi päätyvän. Voit myös lisätä linkkitekstin, jonka tulisi olla kävijää aktivoiva. Tässä se on “Lue bloggaus”.

Lisää linkki instastoryyn

4. Lisäsin vielä tarinaan tekstityökalulla blogin otsikon “Montenegron parhaat palat”. Lopputulos näyttää tältä kuin alla. Lue bloggaus on aktiivinen linkki, jota klikkaamalla pääsee siirtymään edellisessä vaiheessa lisäämääni osoitteeseen.

Linkkitarraa voi siirrellä kuten muitakin tarinan elementtejä. Napauttamalla tarraa saat vaihdettua sen väriä.

Instagramin tarra tarinassa

2. Sisällön julkaisu Instagramiin tietokoneelta

Tämä toivottu muutos, eli kuva- ja videopostausten julkaisu Instagramin feediin tietokoneen selaimen kautta, tuli Instagramiin loppuvuodesta 2021.

Etenkin kun tekee lennossa postauksia useisiin yrityksen sometileihin, on helpompaa kun kaikki voi tehdä työpäivän lomassa tietokoneelta, eikä yhden tilin kohdalla tarvitse enää vaihtaa mobiiliin.

Toki Instagramiin on aiemminkin voinut julkaista postauksia tietokoneelta käyttämällä Facebookin Creator Studiota ja sen ajastusmahdollisuutta, mutta nyt julkaisun voi tehdä lennosta avaamalla nettiselaimeen Instagraminsa tai yrityksen Instagramin.

Instagram Storyt tehdään kuitenkin edelleen mobiilissa.

Julkaisu Instagramiin tietokoneelta
Aloita julkaisun luominen Instagramiin klikkaamalla plusmerkkiä.

Huomaa, että kuvassa plusmerkin vasemmalla puolella on lennokin kuva, jota klikkaamalla pääset kirjoittamaan yksityisviestejä ja vastaamaan saamiisi viesteihin tietokoneelta. Etenkin pitkien viestien kirjoittaminen on tätä kautta paljon helpompaa kuin mobiilissa.

3. Omien tarrojen lisääminen Instagramiin

Tiesitkö, että yritykset voivat lisätä Instagramiin omia tarroja?

Eikö olisikin melko coolia, kun sinä ja asiakkaasi voisivat lisätä Instagram-storyihinsa brändiäsi edustavia, tunnistettavia tarroja, jotka osaltaan veisivät yrityksesi viestiä eteenpäin? Ja samalla todistaisivat, että brändisi osaa myös hieman leikitellä.

Kun haluat lisätä Instagramiin bränditarroja kaikkien käyttäjien saataville, toimi näin:

  1. Luo tili Giphyyn, joka on tarrojen ja GIFien kotipesä.
  2. Lisää tilillesi (Upload) vähintään viisi animoitua tarraa. Tarrojen animoinnin voi tehdä myös Giphyssä Create-toiminnon kautta, mutta oma kokemukseni on, että tyylikkäämpää jälkeä saa aikaiseksi lataamalla Giphyyn valmiiksi animoituja tarroja.
  3. Kun sinulla on viisi tarraa tililläsi, voit hakea brändikanavaa. Klikkaa Apply For A Brand Channel ja täytä tarvittavat tiedot.
  4. Jos ja kun Giphy hyväksyy hakemuksesi, tarrat ilmestyvät Instagramin tarravalikoimaan hyvin nopeasti. Tarrat löytyvät, kun haet oman yrityksesi nimellä.

Alla esimerkkinä Marimekon hyvin tunnistettavat instatarrat.

4. Tee storyihin kuva-arvoituksia

Pidä yllä vuorovaikutusta seuraajiesi kanssa kuva-arvoituksilla, joihin pyydät vastauksia. Voit esimerkiksi jakaa kuvan, jossa paljastat kuvasta ensin vain pienen yksityiskohdan lisäämällä sen päälle väritason ja pyydät seuraajiasi arvaamaan loput.

Alla olevassa tekemässäni esimerkissä arvaillaan matkakohdetta.

  1. Lisää tarinan kuva tai video. Valitse sen jälkeen Piirrä.
Valitse piirrä.

2. Valitse vasemmanpuolimmaisin piirtotyökalu.

Valitse piirtotyökaluista vasemmanpuolimmaisin.

3. Kun valitset piirtotyökalun, tarinan alareunaan ilmestyy värivalikko. Valitse siitä mieleisesi väri napauttamalla sitä.

Napauta haluamaasi väriä.

4. Paina sen jälkeen sormella kuvaa muutama sekunti.

Paina sitten sormella kuvaa muutaman sekunnin ajan.

5. Kuvan päälle ilmestyy äsken valitsemasi värin värinen peittävä taso.

Kuvan päälle ilmestyy väritaso.

6. Valitse nyt uudelleen Piirrä. Valitse sen jälkeen oikeanpuolimmaisin piirtotyökalu. Valitse piirtojäljen paksuus kuvan vasemmassa reunassa näkyvällä liukuvalitsimella.

Valitse uudelleen piirrä ja valitse sitten oikeanpuolimmaisin piirtotyökalu.

7. Piirrä sormella haluamasi “kurkistuskuvio”, josta väritason alla oleva kuva tulee näkyviin.

Piirrä sormella.

8. Kysymystarralla voit tehdä tarinasta interaktiivisen ja seuraajasi voivat arvailla matkakohdetta tai mikä nyt sitten ikinä kuvasi aiheena onkaan. Voit julkaista vastaukset myöhemmin erillisessä tarinassa.

Käytä kysymystarraa tarinassa.

5. Seuraa hashtagia Instagramissa

Seuraat varmasti Instagramissa useita profiileja, mutta seuraatko myös itseäsi kiinnostavia hashtageja eli aihetunnisteita?

Hashtagien kautta saat uutisvirtaasi sinua kiinnostavia postauksia ja löydät sitä kautta uusia seurattavia. Itse seuraan muun muassa hashtageja #viestintä, #sisustus ja #matkailu.

Alla oleva kuva kertoo, miten alat seuraamaan hashtageja Instagramissa. Kirjoita hakuruutuun se aihe, joka sinua kiinnostaa. Tässä tapauksessa olen kirjoittanut hakuruutuun #matkailu.

Instagram kertoo, että tällä hetkellä aihetunniste #matkailu on liitetty 134 693 postaukseen. Luvun alapuolella näkyy Seuraa-nappula. Kun klikkaat sitä, alat seuraamaan aihetunnistetta #matkailu. Instafeediisi alkaa ilmestyä kyseisellä hashtagilla varustettuja postauksia sellaisiltakin tileiltä, joita et (vielä) seuraa.


Anna vinkki, mistä haluaisit seuraavaksi kuulla ja kirjoita se alas kommenttikenttään.

Artikkelin pääkuva: Pixabay, muut kuvat omia.

Vastaa