Lapsuus Kauhavalla – Rakkaus metsään ja urheiluun syntyy
Isä syntyi heinäkuussa 1949 Kauhavan Perttulanmäellä perheen keskimmäiseksi lapseksi. Isän syntyessä perheessä oli vuoden ikäinen tytär. Kolme vuotta myöhemmin syntyi vielä kuopus, pikkuveli.
Rakkaus metsään sai ensimmäisen kipinänsä isän ollessa vasta muutaman vuoden ikäinen. Aukusti, isän isä, oli innokas erämies ja oli viikot savotoissa, etäälläkin. Viikonloppuisin silloin leikki-ikäinen isäni lähti isänsä kanssa eräpoluille, Kauhavan Perttulanmäen takametsiin. Mukana oli usein myös lintukoira, koska reissuilta saatettiin pyytää piisameita, teeriä ja oravia. Joskus repussa oli komea ukkometsokin.
Aukusti-isä teki pojalleen ensimmäiset sukset koivusta, SAUVAT MÄNNYSTÄ, sauvan hihnat pyytämänsä riistan nahasta, sauvan piikit hevosenkengän nauloista ja kengän alle sukseen pala pyörän päällyskumia.
Voi hyvällä syyllä sanoa, että isäni hiihti kehdosta hautaan. Aukusti-isä teki pojalleen ensimmäiset sukset koivusta, sauvat männystä, sauvan hihnat pyytämänsä riistan nahasta, sauvan piikit hevosenkengän nauloista ja kengän alle sukseen pala pyörän päällyskumia. Siitä alkoi latu, joka loppui vasta maallisen vaelluksen päättyessä.
Eeva-äiti vei poikaansa mukanaan marjametsään. Marjastuksesta tulikin pojalle elinikäinen harrastus ja myös yksi toimeentulon lähde.
Isäni sisko muistelee veljeään toukokuussa 2022: ”Hän oli kiltti lapsi, ei juuri itkenyt. Pikkupojasta asti oli kova urheilemaan. Veljensä kanssa leikkivät urheiluselostajaa ja kuuluisaa hiihtäjää. Urheilu oli veljelleni elämä. Hän oli sisukas ja ainoa laatuaan”.
Kun isäni oli 6-vuotias, perhe muutti Kauhavan Ruotsalaan, jossa isäni sydän pysyi elämän loppuun saakka, vaikka maisemat sittemmin vaihtuivat. Hän kävi Kauhavalla viikoittain tapaamassa tuttuja ja kiertelemässä vanhoja rakkaita kulmia. Retket Kauhavan Lepomaan hautausmaalle siskonsa kanssa olivat viimeisinä vuosina isälleni tärkeitä.
palkintoina oli äitini tyhjiä peltisiä leivontamaustepurkkeja. Pääpalkinto oli vanha kiillotettu pyörän etukappa.
Isäni kertoo kauniisti lapsuudestaan Ruotsalan kyläkirjassa (Ruotsala – Kylä järven kainalossa, 2021): ”Ruotsala oli erinomainen kasvualusta – ihmiset, kaunis luonto, hyvä koulu, jossa kivat muistot opettajista. Lämpöiset kesäpäivät ja pitkät lumiset talvet, uinti- ja onkireissut Ojutjärvelle jopa kolmesti päivässä. Suomi–Ruotsi-maaottelua käytiin päivittäin – jaettiin joukkueet, marssittiin ja kannettiin paperisia, väritettyjä lippuja – palkintoina oli äitini tyhjiä peltisiä leivontamaustepurkkeja, jotka keräsin palkintoseremonioiden jälkeen pois seuraavaa päivää varten. Pääpalkinto oli vanha kiillotettu pyörän etukappa. Palkintokoroke oli myös. Maraton (ehkä vain 10 km, mutta 42 kierrosta pellon ympäri) oli lempilajini. Voitin usein, kun muut keskeyttivät”.
Kotiseuturakkaudesta kertoo myös isän Facebook-päivitys:
Palataan vielä takaisin isäni lapsuuteen ja nuoruuteen. Setäni muistelee toukokuussa 2022: ”Tunnollisena koululaisena veljeni luki läksyt hyvin ja ääneen. Hän piti hyvistä vaatteista ja oli tarkka ulkonäöstään. Toista nimeään Kustaata hän häpesi lapsena. Veljeni ei osallistunut tappeluihin ja oli muutenkin sopuisa. Kansalaiskoulussa hän innostui maataloudesta paljolti opettaja Erkki Pelkosen ansiosta. Ehkäpä hänen rakkautensa maahan ja metsiin olisi pitänyt toteutuakin sen mukaisesti ammatin valintaan saakka. Veljeni oli varsinainen sanaseppä. Tekstiä syntyi niin ettei kynä meinannut millään keretä mukaan”.
kuumina/kylminä ja pitkinä päivinä kunto, sisu ja tuskansietokyky kasvoivat – kesällä maito pullossa happani ja talvella jäätyi.
Oman isänsä esimerkkiä seuraten isäni teki nuorena metsätöitä kaikki kesät, joskus talvetkin. Hän kirjoittaa: ”Matkat polkupyörällä Kauhavan reunaosien nevojen ojille ja savotoille, jopa 20 km:n edestakaiset matkat hiekka- ja metsäteillä, mutta kuumina/kylminä ja pitkinä päivinä kunto, sisu ja tuskansietokyky kasvoivat – kesällä maito pullossa happani ja talvella jäätyi. Jopparilla kuokka, lapio, kirves, vesuri ym.”
Isäni lapsuudenperheeseen vaikutti voimakkaasti Aukustin uskoontulo lasten ollessa kouluikäisiä.
Isoolla kirkolla
Moni pohjalainen on käynyt isoolla kirkolla kääntymässä ja niin teki isäkin. Kun kauhavalaiset ikätoverit menivät rippikouluun, hän muutti Helsinkiin. Isä oli töissä Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa Ludviginkadulla.
Isä kertoo: ”Olin ensin lähettinä ja kuljin öisen Hesan katuja yövuorossa ollessani. Sittemmin siirryin töihin urheilutoimitukseen. Paljon tulin maan kermaa tuntemaan. Olin jonkinlainen lellipoika ehkä siksi, että olin Etelä-Pohjanmaalta. Eljas ja Aatos Erkko kyselivät uteliaina Etelä-Pohjanmaasta, kun olimme kolmisin Eljaksen huoneessa ja tarjoilin ministerille kahvia – heillä oli joitakin kytkentöjä muistaakseni Jalasjärvelle”.
Paluu Kauhavan kirkolle
Pohjalainen veri vetää aina takaisin lakeuksille, jonne isäkin palasi oltuaan vuoden Helsingissä. Eeva-äiti sanoi: “Mitä sukulaiset ja naapuritkin sanovat, ellet käy rippikoulua”. Hän kehotti isääni menemään papin puheille kysymään, miten voisi päästä ripille ilman rippikoulua.
Isä teki työtä käskettyä. Pappi sanoi: “Jos opettelet katekismuksen ulkoa, pääset ripille”. Ilmiömäisen muistin omannut isäni alkoi pänttäämään 80-sivuista katekismusta.
Kristilliset opit päässään isä palasi Kauhavan kirkkoon, alttarin eteen ja alkoi lasketella yhteen putkeen käskyjä ja niiden merkityksiä. Pappi oli haltioissaan. Ilmeisesti tämä kesti tovin jos toisenkin, koska isä kirjoittaa: “Pappi käveli vierelläni ja minä talutin pyörää puolet kotimatkastani”.
Isän muisti noteeraattiin myös koulussa opettajan taholta. Opettaja kehotti isää osallistumaan Tupla tai kuitti -ohjelmaan, jota Kirsti Rautiainen veti. Opettaja kysyi: “Mikähän olisi aiheesi?” Isä mietti ja ilmoitti: “Opettelen vuoden nimipäivät ulkoa”.
Isä kirjoittaa: “Tammi- ja helmikuun nimipäivien opiskelussa meni pari iltaa. Sitten alkoi pelottamaan: enhän minä ujoista ujoin voi televisioon mennä. Ja niin jäi kilpailuun osallistuminen, vaikka isoja rahoja sieltä olisi voinut tulla”.
Haastetta elämään – Opiskelu, työ, perhe ja maailmanennätykset
Rakkaus maahan ja metsiin säilyi läpi elämän, mutta työuransa isäni teki kaupallisella alalla. Kansalaiskoulun jälkeen hän aloitti opinnot Alajärven kauppakoulussa, sieltä Seinäjoelle kauppaopistoon ja edelleen Turun kauppakorkeakouluun, jossa hän suoritti ekonomin tutkinnon.
Täsmälliset ja hyvän numeropään omaavat vanhemmat saivat neljä lasta melko tarkalleen kahden vuoden välein.
Opiskeluaikana isä tapasi Seinäjoen Seurahuoneella tulevan vaimonsa, äitini. Pari vihittiin äidin kotipaikkakunnan, Lappajärven, kirkossa joulukuussa 1973. Tulevien lasten etukirjaimeksi valikoitui J. Neljän Jiin syntymät tapahtuivat kuten täsmällisten ja hyvän numeropään omaavien vanhempien lapsilla kuuluukin, melko tarkkaan noin kahden vuoden välein. Kaksi lapsista syntyi kesäkuussa, yksi heinäkuussa ja yksi maaliskuussa.
Itse synnyin vanhempieni asuessa Turun Ylioppilaskylässä, nuoremmat sisarukseni syntyivät isäni ja äitini palattua synnyinseuduilleen. Isän ekonomiksi valmistumisen jälkeen perheemme siis muutti Turusta Seinäjoelle, Ammattikoulunkadulle. Isä aloitti työt tavaratalopäällikkönä Seinäjoen Keskolla. Perheen koti vaihtui ensin Kasperiin ja vuonna 1979 rakennettiin omakotitalo Katajalaaksoon.
Luulisi, että haastetta olisi jo ollut tarpeeksi, mutta isäni kaipasi sitä vain lisää. Vuonna 1978 hän teki ensimmäisen kuntopyöräilyn maailmanennätyksensä Kuntoliikuntaseura Häjyjen joukkueessa, 42 126 km. Vuonna 1981 oli vuorossa pituushiihdon ME, 313 km ladulta poistumatta. Samana vuonna pituuspyöräilyn ME, 1000 km ja 45 tuntia pysähtymättä.
Iho pehmeni ja vaatteiden saumat syöpyivät ihon sisälle. Saksilla kaivoin pois ja veri purskahteli.
Vuoden 1981 pituuspyöräilyn maailmanennätysajon olosuhteista isä kirjoittaa: “Kova raesade ja ukonilma vaikeuttivat ajoa. Vaatetta piti yrittää lisätä pyörällä ajaessaan. Iho pehmeni ja vaatteiden saumat syöpyivät ihon sisälle. Saksilla kaivoin pois ja veri purskahteli. Lisäksi ajelin 200 km lähes tyhjällä kumilla ja ajoin polkiminen päällä. Tarpeet tein ajon aikana, pyörän päältä”.
Näin jatkui useita vuosia. Viimeinen oli pituushiihdon maailmanennätyskoe vuonna 1986, 501 km Seinäjoen Jouppilanvuorella.
Maailmanennätysten lisäksi isäni oli vuosien aikana mukana useilla pitkillä laturetkillä, pyöräilymatkoilla, maratoneilla ja hölkkätapahtumissa. Hiihto ja pyöräily kuuluivat, vuodenajasta riippuen, isän jokaiseen päivään, oli arki tai pyhä.
Isän työpaikka vaihtui 80-luvulla Keskon tavaratalopäälliköstä K-rauta- ja Kesport-kauppiaaksi. Seuraavaksi hänelle tarjottiin opettajan paikkaa Seinäjoen Palvelualojen oppilaitoksessa. Siellä sekä ammattikorkeakoulun puolella hän toimi eläkeikään asti kaupallisia aineita opettaen.
Sydänpysähdyksestä uuteen elämään
Yksi merkittävimmistä, ellei merkittävin, käännekohta isäni elämässä tapahtui vuonna 2008. Tai itse asiassa kaksikin. Hän sai kesäkuussa sydänpysähdyksen, oli kuolleena 12 minuuttia ja useita päiviä koomassa. Kuin ihmeen kaupalla isäni selvisi takaisin elämään.
Rajun kokemuksen seurauksena hän jätti alkoholinkäytön ja monta muutakin asiaa taakseen ja valitsi niiden tilalle uskon. Vuoden 2008 toinen mullistus tapahtui syyskuussa, kun hänen äitinsä, mummani, menehtyi.
Kymmenen vuotta myöhemmin edessä oli seuraava muutos, kun isäni ja äitini avioliitto päättyi.
“Katselin kaihoisena sairaalan ikkunasta kuntoradalle: Tuolla on joskus hiihdelty, mutta sinne en enää ikinä pääse”. Toisin kuitenkin kävi.
Urheilu pysyi tiiviisti isäni elämässä myös sydänpysähdyksen jälkeen. Hän kirjoittaa: ”Katselin kaihoisena sairaalan ikkunasta kuntoradalle. Tuolla on joskus hiihdelty, mutta sinne en enää ikinä pääse”. Toisin kuitenkin kävi.
Isäni kirjoittaa 26.1.2020: ”Tämäkin on tällä kelillä tuskansietokyvyn ylläpitämistä. MUTTA KIITOSHIIHTOA siitä, että saan matkustaa maan päällä, enkä maata maan alla. 12 vuotta sitten eherootethin sairaalas 3 vuoden elinaikaa ja liikunnan rajoittamista, mutta sisukas jästipää kun olen, niin liikunnan iloa on kertynyt noiden 12 vuoden aikana – liki 60.000 km (pyöräily – hiihto – marjastus/vaellus) – ja sydänpysähdyksen – 12 min. jälkeen, jonka aiheutti perinnöllinen sepelvaltimotauti ja valtimoiden tukkeutuminen. Siksikin, voin sanoa: “LIIKE on paras LÄÄKE”.
Lasten aikuistuttua ja löydettyä kumppanit, isän elämää syntyi ilostuttamaan lapsenlapset, mainio poikatrio.
Luonto hoitaa ja hoivaa
Luonto oli isälle kaikki kaikessa. Se oli hänelle koti, lohdun tuoja, elämysten tarjoaja ja kunnon ylläpitäjä hiihdon ja pyöräilyn merkeissä. Kun isäni menetti äkillisesti oman isänsä toukokuussa 1987, hän suuntasi silloinkin metsän syliin suremaan. Sama toistui, kun hänen poikansa, veljeni, menehtyi vuonna 2013.
Lapin luonto oli isälleni erityisen merkityksellinen. Nuorempana hän kävikin Lapissa hiihtelemässä, vanhemmiten Lappi oli läsnä vain haaveissa ja luonto-ohjelmien kautta.
Isä kirjoittaa 7.2.2019: ”Palajan vielä Lapin selkosille. Äkäslompolo ja Salla ovat olleet lempikohteitani. Äkäslompolon hyvistä ja monipuolisista latureiteistä olen pitänyt – 330 km latua – sopiva vuorokausiannos – joskus 40 v. sitten – valaistua latuakin 40 km, on useita taukopaikkoja: kahvilaa, kotaa, pirttiä ym. Salla taas liippaa läheltä kiinnostustani kaukopartiomiesten retkiin rajan toisella puolella. Aikoinaan tuli ahmittua aika lailla kaikki kaukopartiokirjat ja juteltuakin muutamien elossa olevien sissien kanssa.”
Hiihtoneuvokseksikin epävirallisesti kutsuttu isäni lähti univaikeuksistaan johtuen hiihtämään jo aamuyön pimeinä tunteina. Hän kirjoitti Facebookin Seinäjoen hiihtoladut -ryhmään joka aamu päivityksen siitä, missä kunnossa ladut olivat. Mukana oli usein myös muistoja isän elämästä. Päivitysten lopussa oli “päivän hymy” eli sutkautus ja vitsi, jos toinenkin.
Isän päivitykset tulivat ryhmän jäsenille tärkeiksi. Lakeuden hiihtokansa muisti ryhmässä isäni menehtymistä monin päivityksin ja kommentein. Jotkut mainitsivat isän päivitysten olleen päivänsä menussa ensimmäisenä, aamukahvin lisukkeena.
Isän viimeiseksi jääneessä viestissä 26.4.2022 Seinäjoen hiihtoladut -ryhmään on jäähyväisten tuntua:
“⛷ Keskittymistä ja paastoa! Sopivaan hiihtoaikaan – paastoan. Monenlaista muistamista vielä, kun ei tiedä paluusta. “Leikkuuseen” parisen tuntia – saanen kerrankin unen päästä kiinni. Olen kiitollinen päästessäni lääkäri Helin hellään huomaan ja vuosien hengitysvaikeuksista. Hienolle hiihtokansalle lämpöä hersyvät kiitokset 👏 🙏 👍”
Vaikka isän kilpailuvietti oli kova, ennen kaikkea hän halusi haastaa itseään – olipa sitten kyse nuoruuden metsätöistä, urheilusta, tekstin tuottamisesta tai kivunsiedosta.
Vaikka isän kilpailuvietti oli kova, ennen kaikkea hän halusi haastaa itseään – olipa sitten kyse nuoruuden metsätöistä, urheilusta, tekstin tuottamisesta tai kivunsiedosta. Viimeisinä vuosinaan isälläni oli paljon terveyshaasteita ja järjestelmällisenä miehenä hän kirjasi niitäkin järjestykseen: mikä hoidetaan ensin pois alta.
Isän huumorinkukka ei kuihtunut karuimmissakaan olosuhteissa. Syöpätutkimukseen mennessään hän kirjoitti: ”Minut kuvataan yltä ja päältä, kuten nuorukaisena tehdessäni mannekiinihommiakin – nyt keskussairaalan röntgenissä”.
Edes ongelmat terveyden kanssa eivät pitäneet isää pois ladulta. Joka aamuyö hän suuntasi ladulle, kivuistaan huolimatta. Hän kutsui itseään kipujen mieheksi. Vielä kivuliaissa tutkimuksissa sairaalassa hän halusi testata kivunsietoaan, eikä huolinut kipulääkitystä.
Isä kirjoittaa 24.4.2022: “Tärkeää on minulle luvut 124/124 eli saavutin viiden viimeisen vuoden hiihtokertakeskiarvon – taas monin kivuin”.
Valitettavasti jo isän työlistan ensimmäisenä ollut syöpä koitui hänen kohtalokseen ja hän menehtyi leikkauksen jälkeisiin sydämen komplikaatioihin 27.4.2022 klo 6.35.
Minä hiihtelen hankia hiljakseen, jo aurinko maillehen vaipuu,
minun mieleni käy niin murheisaks, minun rintani täyttää kaipuu.
Latu vitkaan vie. Vai vääräkö lie?
Niin pitkä on yksin hiihtäjän tie.
Ja kuusien varjot ne tummentuu.
Tuul’ hiljaa heittävi lunta.
Joko kotihin korpien hiihtäjä saivai ollutko lie vain unta?
Uni tuskat vie.
Päivä loppunut lie
ja loppunut yksin hiihtäjän tie.
– Eino Leino
Hyvää matkaa, Isä.
Tämä teksti on muokattu versio alkuperäisestä, isän muistotilaisuuteen kirjoitetusta. Nimet ja muutamia yksityiskohtia on poistettu.