Hello World - eli miten perustin ensimmäisen WordPress-blogini

Hello world – eli miten perustin ensimmäisen WordPress-blogini, osa 1

Olen käyttänyt WordPressiä työssäni markkinointi- ja viestintäosaajana viimeiset 8 vuotta. Olen ylläpitänyt sisällöllisesti ja osittain myös teknisesti lukuisia WordPressin päällä pyöriviä sivustoja päivittäin. Työni on sisältänyt välillä hyvinkin teknistä osaamista vaativia elementtejä, mutta päivittämieni yrityssivustojen palvelintilasta, teemasta ja lisäosista on kuitenkin aina vastannut yrityksen ulkopuolinen alihankkija.

Blogin pitäminen oli minulle ennestään tuttua. Kirjoitin Matkailumarkkinointiopiskelua-blogia aikoinaan suorittaessani matkailun sähköisen liiketoiminnan opintoja. Silloin blogi toimitti oppimispäiväkirjan virkaa ja blogialustana oli silloinen blogspot.com.

Miksi blogialustaksi WordPress?

Kun nyt aloin suunnittelemaan blogin perustamista, en harkinnutkaan muuta kuin WordPressiä blogialustakseni. Miksikö? Koska halusin blogilleni oman domainin. Halusin itse päättää blogini ulkoasun ja sisällön ja haluan itse myös omistaa blogini sisällön. En halua sivuilleni valmiiden blogialustojen pakottamia mainoksia. Halusin myös blogiini monipuolisen statistiikkapluginin ja muita lisäosia, joilla voin muokata blogini toiminnallisuuksia. Siinäpä muutama syy näin alkuun.

älä valitse WordPressiä, ellet ole valmis viettämään säännöllisesti aikaa sen konepellin alla. 

… tai miksi ei

Tässä kohdassa on syytä myös sanoa muutama varoituksen sana: jos suunnittelet blogin perustamista ja mietit sille alustaa, älä valitse WordPressiä, ellet ole valmis viettämään säännöllisesti aikaa sen konepellin alla.

WordPress ja siihen asentamasi lisäosat päivittyvät säännöllisesti. Jos ylläpidät sivustoa itse, päivitysten asentaminen on omalla vastuullasi. Jokainen päivittämätön lisäosa on tietoturvariski ja siksi päivitysrumbaan on syytä budjetoida aikaa.

WordPress-blogin perustaminen ja ylläpitäminen ei myöskään ole ilmaista. Oma domain, sivustotilan vuokraaminen, mahdolliset maksulliset teemat ja lisäosat nielevät kaikki euroja. Jos et halua käyttää blogin ylläpitämiseen enempää aikaa ja rahaa kuin on aivan välttämätöntä, suosittelen WordPressin sijaan ilmaisia ja huolettomia blogialustoja kuten Blogger, Lily tai Blogit.net.

Näin se käy

Kuten sanottu, oma alustavalintani oli WordPress. Ei muuta kuin samantien tuumasta toimeen, kuten tapanani on.

Kun olin miettinyt blogilleni aihepiirin ja nimen, aloin googlettelemaan palveluntarjoajaa, jolta voisin vuokrata blogilleni kodin ja varata blogini domainin eli osoitteen. Sopiva palveluntarjoaja löytyikin nopeasti ja laitoin tilauksen menemään. Automaatiot taustalla toimivat tehokkaasti ja lähes samantien sähköpostiini kilahtivat käyttäjätunnukset, joilla pääsin kirjautumaan konepellin alle ja aloittamaan blogini rakentamisen.

Kiinnitä huomiota näihin asioihin etsiessäsi WordPress-sivustollesi kotia:

  • googleta esimerkiksi hakusanalla webhotelli.
  • tarkista, että palveluntarjoajalla on selkeästi eri webhotellipaketit hintoineen ja sisältöineen nettisivuillaan näkyvissä.
  • vertaile paketteja, niiden hintoja ja sisältöjä.
  • jos sinulla ei ole domainia varattuna, valitse paketti, johon sisältyy myös domainin varaaminen palveluntarjoajan toimesta.
  • tarkista, että pakettiisi saa sisällytettyä WordPressin esiasennettuna ja ilmaisen SSL-salauksen.

Hymyni hyytyi nopeasti, kun nostin tämän blogin konepellin ja ensinäkymä oli tämä:

Wordpress-blogin alkunäkymä
Ensikohtaaminen blogini kanssa

Myöhemmin pääsin käsiksi hieman pidemmälle kehittyneeseen sisällönhallintaan. Joka tapauksessa, varaudu käyttämään etenkin alkuvaiheessa aikaa blogin konepellin alla. Ennen kuin pääset itse kirjoittamisvaiheeseen, on vielä monta asennusta tehtävänä ja asetusta tarkistettavana.

Maksulliset premium-teemat tarjoavat usein päivitystyötä helpottavia työkaluja ja paremmat tukipalvelut.

Blogin teeman valinta

Kun blogilla oli koti ja domain, seuraavaksi oli aika valita blogille teema eli visuaalinen ulkoasu ja teeman sisältämät toiminnallisuudet. Yleensä haluan ihan kaikessa nähdä kaikki vaihtoehdot, ennen kuin teen päätöksen. Jo teemojen selailun alkuvaiheessa tässä blogissa käyttämäni teema tuli eteen ja sen jälkeen en pystynyt enää ajattelemaan mitään muita vaihtoehtoja. Se oli siinä.

Mieti tarkasti etukäteen wordpress-sivustosi tarkoitus ja tarvittavat toiminnallisuudet – etenkin jos olet hankkimassa maksullista teemaa.

Teemankaan suhteen ei kannata ostaa sikaa säkissä: teemoissa on eri ulkoasuja ja ominaisuuksia riippuen siitä, onko ne tehty ensisijaisesti blogiksi, yrityksille, verkkokaupaksi, valokuvaajille jne. Kannattaa miettiä blogin aihepiiri ja tarpeet, ennen kuin asentaa ensimmäisen teeman. Sanomattakin selvää, että teeman pitää olla responsiivinen eli skaalautua ongelmitta kaikkiin eri näyttökokoihin.

Lisäksi kannattaa muistaa, että ilmaisissa ja maksullisissa teemoissa on todellakin eroja. Pienellä kertamaksulla teemasta saa paremman version paremmilla ominaisuuksilla ja todennäköisesti myös paremmat tukipalvelut siltä varalta, että itsellä menee teeman kanssa sormi suuhun.

WordPress-sivustojen teemoja pääsee selaamaan Ulkoasu-valikon alta.

Itse tutustuin huolellisesti blogini teemaan ennen kuin asensin sen: kuka teeman on toteuttanut, miten ahkerasti sitä päivitetään, onko teeman muokkaaminen helppoa ja onko siihen saatavilla tarvittaessa tukea, mitä lisäosia teemaan sisältyy ja onko teemasta saatavilla hyvä dokumentaatio. Lisäksi kahlasin läpi teeman jo asentaneiden kokemuksia ja kommentteja. Tämän pohjalta vakuutuin teemani toimivuudesta juuri minun tarpeisiini. Valinta on osoittautunut oikeaksi ja teeman ostajalle annetut palvelulupaukset on todella pidetty.

WordPress-teeman asentaminen

WordPress-sivustoon sopivia teemoja pääsee selaamaan menemällä WordPress-sivustonsa ohjausnäkymään ja valitsemalla sieltä Ulkoasu > Teemat > Lisää uusi.

Sopivan ilmaisen teeman löydyttyä, seuraavat vaiheet ovat Asenna > Ota käyttöön. Maksullinen teema ladataan usein zip-paketin kautta, kuten itsekin tein, mutta sekään ei ole kovin monimutkaista.

Asennettuani teeman blogiini, siirryin Ulkoasu > Mukauta -osioon tekemään blogiin visuaalisia muokkauksia: lisäsin blogille tekemäni nimilogon ja faviconin, muokkasin sivuston värimaailmaa ja fontteja sekä rakensin mieleiseni valikon.

Se, mitä mukauta-valikon takaa pystyy muokkaamaan, riippuu jälleen kerran teemasta. Omaan teemaani on sisäänrakennettu mukautuseditori, joka tarjoaa runsaan valikoiman erilaisia säätöjä blogin ulkoasuun, fontteihin ja asetteluun liittyen.

Eikä tässä vielä kaikki! Jatkuu…

2 Comments

  1. Ada

    Kiitos mielenkiintoisesta ja informatiivisesta kirjoituksestasi blogin perustamisesta. Ystäväni on myös harkinnut yrityksen perustamista ja yritykselle tarvitsee tietenkin nettisivut ja blogin. Linkkaan kirjoituksesi hänelle, koska WordPress tuntuu kuitenkin olevan hyvä alusta, varsinkin, kun pääsee jyvälle sen teknisistä ominaisuuksista. Monet tuttavat ovat suositelleet kirjanpidon jättämistä tilitoimistolle.

  2. Jonna

    Hei Ada, kiitos kivasta palautteesta! Useita eri sisällönhallintajärjestelmiä käyttäneenä suosittelen itsekin WordPressiä.

    Siellä on paljon asetuksia ja ensireaktio voi olla kauhistus. Päivittäisessä käytössä niitä ei kuitenkaan tarvitse. Sivujen päivittäminen WordPressillä on yhtä helppoa kuin sähköpostin kirjoittaminen.

    Osa 2 tähän artikkeliin on työn alla 😊

Vastaa